Saavumme palaneen talon kylään. Kolmetoista vuotta sitten olin Aatsan kanssa viimeksi täällä. Tytär oli silloin täyttänyt juuri 2-5 vuotta ja minä nukuin lattialla isännän votkalle haisevassa kainalossa. Nyt, kun tapaamme jälleen, on yllätys suuri ja liikuttava. Monta asiaa on ehtinyt tapahtua. Hevonen on lopetettu, eläke alkanut ja silloin vielä syntymätön Roosa on ehtinyt tulla nyt jo neljän vuoden ikään. Juodaan teetä ja ihmetellään elämää. Maladiets! Kun lähdemme jatkamaan matkaa, nostan ristityt käteni ikkunaan hyvästiksi ja jonkun silmäkulmassa helmeilisi varmaankin myös kyynelpisara. Suussa maistuu omena, käännymme vasempaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti