Tästä lähtien on vain mustaa multaa, jossa perunamaa, viljapelto tai laidun. Tie on rakennettu maiseman keskelle ja kaikki on otettu hienosti huomioon. Mihin suuntaan hyvänsä voi esteettä käydä tai katsella. Suurtilalliset, eli fermerit, maksavat maaorjilleen jotain ja ohjaavat sadon sitten kauppoihin. Kolhoosit lojuvat kylissä tyhjillään ja muistuttavat lapsuuden kultaisista vuosista. Matkaan lähtiessäni silmiini osui hassu uutinen, jossa kerrottiin suomalaisten viljelijöiden vievän valtavia määriä perunaa Venäjälle. Täällä kun ajelee, ei uskoisi edes löytyvän niin montaa nälkäistä suuta. Ja onhan sekin tendenssi, että suomessa peruna koetaan jo miltei vihollisena. Mutta perinteiden velvoittamana ja nostalgisena osana monipuolista ruokavaliota se kuuluu silti oleellisena osana kettiömme perusaineksiin. Keltaisessa, vihreässä tai punaisessa pussissa kilo valmiiksi pestyjä perunoita. Ja tehdäänhän Ahvenanmaalla vielä perunalastuja...Aihe eksyi nyt täältä sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti